Tervetuloa Tanka - suomalaisen tanssin tietokantaan

Tietokantahaku

Aikavälillä

Valon pimeä puoli

Koreografi Nieminen, Jaakko
Kantaesitys 2009
Suomen ensi-ilta 2009
Tyylilaji Nykytanssi
kesto (min) 35
Puvustaja Jaakko Nieminen
Valosuunnittelija Mika Haaranen
Äänisuunnittelija Janne Hast
Kantaesiintyjät Elina Häyrynen, Pekka Louhio, Jouni Majaniemi, Vera Tegelman
Kuvaus Valon pimeä puoli on tunnematka ihmistunteeseen, suruun esitystilanteessa. Hautajaisissa koetut, ihmisten väliset tunnelmat ja surun näkyminen fyysisesti koettavana olotilana ovat antaneet lähtökohdan humaaniin ihmisyyden tutkimiseen. Suru on todellinen ja kouriintuntuva tila. Kuolleen poismeno aiheuttaa henkilökohtaisen surun tunteen, mutta suhde vainajaan on jokaisella omanlaisensa.
Muita tietoja Teosta esitettiin vuonna 2012 yhteisillassa teoksen DropPing Vol 2. kanssa.
Tanssijat Häyrynen, Elina (2009)
Louhio, Pekka (2009)
Majaniemi, Jouni (2009)
Tegelman, Vera (2009)