- Vielä en ole uskaltanut soittaa Johanna Tuukkaselle, olen vasta kerännyt hänestä tietoa, sanoo koreografi Johanna Tuukkanen. Hän löysi kaimansa vahingossa, kun matkatoimisto tarjosi saman nimisiä, mutta vääriä lentolippuja.

- Seuraavaksi, kirjautuessani uudeksi opiskelijaksi Jyväskylän yliopistoon, nimelläni oli jo tunnukset sen tietojärjestelmässä.

- Minua kiinnostaa omasta elämästä syntyvä autobiografinen työtapa. Tällä hetkellä pohdin, miten identiteetti muodostuu ja millaisista tekijöistä ihmisestä syntyy mielikuva. Voiko minuuttaan luoda tietoisesti? Kuinka suuri rooli sattumalla on elämänkaaren rakentumisessa, pohtii Tuukkanen.  

Uuteen teokseensa Meet Johanna Tuukkanen koreografi on kerännyt paljon tietoa kaksoisolennostaan. Hän on kymmenisen vuotta vanhempi kolmen lapsen äiti ja lääkäri, joka on harrastanut balettia ja ollut kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas. Yllättäviä yhtymäkohtia on useita.  

- En ole varsinaisesti halunnut lapsia, mutta nyt minulla ja miehelläni on yhteensä kuusi lasta. En kuvitellut jääväni Suomeen, mutta asun Itä-Suomessa kuten kaimani aiemmin. Minäkin olen harkinnut politiikkaan menoa. Jos olisin tehnyt vain hiukan erilaisia valintoja, voisin elää kaksoisolentoni elämää!

Teosta on tarkoitus esittää ainakin koreografi Johanna Tuukkasen kotona, taiteilijaperheen arjen keskellä. Esityspaikkana oma koti on uusi aluevaltaus koreografille, jolle yleisön kohtaamisen tila on yksi tärkeä taiteellisen ajattelun lähtökohta. Teatterin mustan laatikon rinnalla Tuukkanen haluaa viedä taiteen keskelle oikeaa elämää.

Kosketuspintoja todelliseen elämään

Esittävän taiteen maastossa Johanna Tuukkanen on uuden etsijä ja vanhan kyseenalaistaja. Hänellä on mieleenpainuva kyky yhdistää yksityiset, naisen elämän arkiset huomiot taiteellisesti korkeatasoiseen ja moniulotteiseen toteutukseen.

Hän kirjoittaa ”Olen istunut saavissa, jossa on yli 50 litraa maitoa. Olen kontannut näyttämöllä. Olen rasvannut esityksissä jalkojani, maannut herneiden päällä, juossut juoksumatolla, vaihtanut vaatteita, huutanut ja kertonut elämäntarinani catwalkilla vaatekappaleiden johdattelemana. Olen tehnyt sushia, listannut ajankäytön kohteitani, kerännyt kosmetiikkapurkkeja ja tanssinut paljon korkokengissä.”

Viimeisin teos Map of Scars (2012) on poikkeuksellisesti näyttämöteos kolmelle naistanssijalle. Menestysteoksessa lähes alastomat esiintyjät piirtävät esiin mustalla maalilla ihonsa kaikki arvet ja kolhut. Samalla he kertovat arpien syntyhistoriat ja  paljastavat teollaan olennaisia hetkiä elämästään.

Uniikin teoksesta tekee naisesiintyjien autenttinen tapa olla näyttämöllä. Sen sijaan, että esitettäisiin tai tulkittaisiin, näyttämöllä tehdään ja ollaan. Esiintyjien omaelämänkerrallinen rehellisyys ja avoimuus antaa katsojalle  vapauttavan ja liikuttavan, yhteisten tunteiden jakamisen ja oivaltamisen vuorovaikutteisen kokemuksen.

- Arvet on hyvä aihe, sillä meillä kaikilla on sekä henkisiä että fyysisiä arpia. Arvet ovat merkki eletystä elämästä ja ajan kulumisesta.  Mutta arpia voi ajatella myös avautumisina. Kun ihoon tulee haava tai leikkaus, niin sitä seuraava arpikudos ei ole yhtä vahvaa, vaan arpi on kuin liimaa, kolmatta materiaalia. Iho on myös kiinnostava elin: se on uusiutuva organismi ja  suhteessa naiseuteen ihoon kytkeytyy valtavasti merkityksiä.

- Minua kiinnostaa eletty elämä ja Map of Scars:iin halusin alunperin löytää 40-, 50- ja 60-vuotiaat esiintyjät, sillä kaksikymppiset tanssijathan ovat vielä ihan lapsia, hän toteaa. En tule harjoituksiin valmiin materiaalin kanssa, vaan annan tehtäviä ja käytän paljon aikaa yhdessä olemiseen. Etsin samalla esiintyjistä tietoja ja taitoja heidän omien kokemustensa ja menneisyytensä avulla. Tämä liittyy esteettisiin arvoihini: kun asioita tehdään eikä vain esitetä, niin samalla luodaan oikeita merkityksiä ja sisältöä maailmaan.

- En halua, että teokset jäävät taiteen sisäisiksi, vaan dialogisen estetiikan viitekehys suhteessa yleisöön on olennaista. Elitismin sijaan etsin kosketuspintoja todelliseen elämään ja yleisön osallistamiseen.

Twirling World:ssa (2010) yleisö sai osallistua alastoman Johanna Tuukkasen ihon maalaamiseen. Teolla hän luovutti esiintyjän vallan katsojalle. Vaikka se kuulostaa helpolta, niin Tuukkanen sanoo tilanteen olleen hermostollisesti äärimmäisen vaikea.

Hän kirjoittaa: ”Ihmiset ovat maalanneet rintaani sydämiä, koristelleet käsiäni ja jalkojani, piirtäneet luolapiirrosmaisia kuvioita alavatsaani ja auringon reiteeni… eräs nainen itki niin hillittömästi, että en ollut varma pysyykö hän pystyssä tai alanko itsekin nyyhkyttää.”

Taide tulee kaupunkitilaan

Johanna Tuukkanen on kotoisin Hailuodosta, joka on 900 asukkaan saari Perä-Pohjolassa.

- Vihasin saarta, josta ei päässyt pois moneen viikkoon kelirikkojen takia, hän muistelee.

Nykyään Tuukkanen on kansainvälisesti verkostoitunut koreografi ja ANTI - Contemporary Art Festivalin perustaja ja taiteellinen johtaja. Suoritettuaan vuonna 1997 tanssija-koreografin BA-tutkinnon Arnhemin Hogeschool voor de Kunsten´ssa Tuukkanen on toiminut live art-kentällä tanssijana, koreografina ja tuottajana. Parhaillaan hän viimeistelee kulttuuripolitiikan maisteriohjelmaa Jyväskylän yliopistossa.

- Taiteen teoreettinen opiskelu inspiroi ja vahvistaa taiteellisen työn tekemistä, hän sanoo. Teoria auttaa jäsentämään taiteen kehityssuuntia, jolloin oma työskentely ei näyttäydy pelkkänä outona oikkuna, vaan se liittyy osaksi laajempaa kontekstia.

Korostaessaan taiteen yhteisöllistä luonnetta Tuukkanen alleviivaa taiteen merkitystä ennen kaikkea sosiaalisena tapahtumana. Jo yksitoista vuotta toiminut ANTI -  Contemporary Art Festival on esitellyt kuopiolaisille keskeisiä live-art-taiteilijoita kuten Rebecca French, Annie Sprinkle, & Beth Stephens, Guillermo Gomez-Pena. Sen maine on kiirinyt ympäri maailman, niin että avoimeen hakuun tulee vuosittain yli 400 hakemusta.

Tuukkanen mieltää festivaalin lahjaksi kaupunkilaisille. Festivaalin ansiosta ne kuopiolaiset, joilla on korkea kynnys mennä johonkin kulttuurilaitokseen saavat törmätä taiteeseen verotoimistossa, rautatieasemalla, hississä ja parturissa. Taide vastaavasti  tarkastelee  ja paljastaa kaupunkitilaa asukkailleen aivan uudella lailla.

– Taide ei voi enää piileskellä eliitille kulttuurilaitoksissa, vaan se jalkautetaan kaikille. Sitten voidaan taas lukea paikallislehdestä että ”tätäkö on taide ja vielä veronmaksajien varoilla!”. Näin raikasta keskustelua onnistutaan harvoin synnyttämään vakiintuneissa instituutioissa, iloitsee Tuukkanen.

Sukupuoliroolit näkyväksi

Huoliteltu, mustiin naisellisiin vaatteisiin pukeutunut Tuukkanen, 39, luo vaikutelman ihmisestä, joka tietää mitä tahtoo ja on kykenevä saavuttamaan sen.

 - Enää en ole niin vihainen, kuin urani alussa. Silloin yksinhuoltajana ja naistanssijana sain kokea syrjintää. Voiko olla uskottava, jos on äiti, tanssija ja nuori nainen, hän kysyy.  

Teoksillaan kuten Maito (2004) ja Huippusuoritus - Outstanding performance (2009) Tuukkanen tutkii äitiyden ja naiseuden stereotyyppisiä rooliodotuksia ja paineita ironisesti, mutta samalla lähelle tulevan lempeästi.

- Vaikka ikä lisää uskottavuutta, niin edelleen minun täytyy olla tietoinen, millaista ihmiskäsitystä ja naiskuvaa teoksissani välitän. Me olemme sukupuolittuneita ruumiita: naiseus, tasa-arvo ja vapaus ovat hyvin ristiriitaisia käsitteitä. Usein näiden käsitteiden alle piiloutuu syrjiviä sanattomia sopimuksia. Niitä olen teosteni kautta lähtenyt tutkimaan, tekemään näkyväksi ja toivottavasti rikkomaan.  

Lainaukset:
Johanna Tuukkanen: Tanssin ja live art-taiteen rajamaastossa. Nykykoreografin jalanjäljissä. Toim. Hannele Jyrkkä. Like 2011.
 

Artikkeli on julkaistu alunperin Finnish Dance in Focus 2013–2014 -lehdessä englanniksi.