Tervetuloa Tanka - suomalaisen tanssin tietokantaan

Tietokantahaku

Aikavälillä

Kehoon kirjoitettu elämä

Saapuessaan haastatteluun koreografi-tanssija Tommi Kitti riisuu isot, kulutusta kestävät työhanskansa. Ne sopivat huonosti tyylikkään kahvilan pöydälle, mutta kertovat jotain olennaista omistajastaan.

"Nämä ovat ainoat hanskat, joita en ole hukannut", naurahtaa enemmän metsuria kuin tanssijaa muistuttava Kitti arasti.

Tanssin tekijöiden piirissä Kitti tunnetaan epäkäytännöllisenä erakkona. Avoimen epäsosiaalinen ote on Kitin voima ja heikkous.

"En ole koskaan pystynyt tekemään apuraha-anomuksia, eikä minulla ole mitään kiinnostusta junailla tuotantoon liittyviä asioita En ole johtajatyyppiä, joka käskee ja määräilee ihmisiä, Kitti pohtii hiljakseen.

Keskittäessään kaiken huomionsa olennaiseen, liikkeeseen, Kitti on pystynyt yllättämään yleisönsä vuosikymmenestä toiseen. Neljäkymmentäseitsemänvuotiaana hän on yhä lyömätön liikkeen mestari, monien miestanssijoiden ehdoton esikuva ja tanssin kentällä yleisesti ihailtu esimerkki tanssijasta, joka paranee vanhetessaan.

Sen sijaan tanssin kentän ulkopuolella koreografi-tanssija Tommi Kitti on turhan tuntematon. Kitin ura alkoi jo 1970-luvun alussa ja kolmenkymmenen vuoden aikana hän on tehnyt merkittävää tanssijatyötä kaikissa suurissa tanssitaiteen instituutioissa. Kitin koreografinen tuotanto on myös laaja; omista sooloista suurten näyttämöiden kokoillan teoksiin.

Verrattuna aikalaiskollegaansa Jorma Uotiseen Kitti on kuitenkin pitäytynyt uransa merkittävissäkin vaiheissa sulkeutuneen oloisena sivustaseuraajana. Suurteokset, kuten Loviisa Suomen Kansallisbaletille vuonna 1987 ja Leonardo Helsingin Kaupunginteatteriin vuonna 1996, eivät kuluttaneet Kitin kasvoja julkisuudessa millään lailla.

Kääntäessään määrätietoisesti katseensa pois taiteen lieveilmiöistä, Tommi Kitti on lunastanut tilaa omalle taiteelliselle uudistumiselleen ja sen ansiosta koko suomalaisen nykytanssin kehitykselle.

Kohti sisintä

Vastenmielisyys itsensä myymistä ja markkinointia kohtaan on kysymättäkin selvää, mutta myös ryhmässä tekeminen on Kitille monimutkaista. "En oikein usko ryhmiin. Ehkä se johtuu monista traumaattisistakin kokemuksista, jotka eivät ole häipyneet vieläkään hermostostani."

Kitti työskenteli yli kymmenen vuotta Tanssiteatteri Raatikon tanssijana (1973-80 ja 1981-82) ja vieraili samaan aikaan myös vasta perustetussa Helsingin Kaupunginteatterin Tanssiryhmässä (1974-75). Kitti siirtyi Suomen Kansallisbaletin tanssijaksi vuosiksi 1982-1993 oltuaan sitä ennen vuoden verran kiinnitettynä ruotsalaiseen Cullberg-balettiin.

Kitin mielestä on tavallista, että ryhmässä muut, kuin itse tanssin liittyvät asiat nousevat merkityksellisiksi. Taiteellisen prosessin sijasta henkilökemiat alkavat määrittää työn etenemistä ja vaikuttavat lopulta jopa teoksen laatuun. Ryhmän ylläpitämisen pakosta ajaudutaan tyhjän ammatillisuuden kehikkoon. Jotta teatterilain asettamat miestyövuodet täyttyvät, on pakko tuottaa jatkuvasti uutta, ilman varsinaista sanottavaa.

"Esimerkiksi Kansallisoopperan baletissa kenelläkään ei ollut lopulta tärkeää mitä tehdään. Tärkeintä sen sijaan oli se, kuka on paras, kuka pääsee solistiksi, Kitti sanoo. "Minä haluan kalastaa eri vesillä. On tärkeää tehdä jostain syystä, tuoda jotain tähän maailmaan. Pitää olla sydämen suuri tarve tehdä", hän sanoo ja katsoo pistävästi kohti.

Avoin ote

Kenties suurin yllätys Kitin pitkällä ja monipuolisella uralla on oman ryhmän perustaminen kolme vuotta sitten. Nyt Tommi Kitti & co:n tanssijat Kitin lisäksi ovat Inka Tiitinen, Mammu Rankanen, Satu Halttunen, Virpi Juntti ja Valtteri Raekallio. Teosten korkeasta taiteellisesta tasosta päätellen ryhmä on työhönsä erinomaisen sitoutunutta. Kitti ei halua kuitenkaan omistaa tanssijoitaan, vaan he voivat työskennellä myös muissa teoksissa ja ryhmissä.

"Teemme kutakin produktiota pari kuukautta, mutta ryhmän kanssa työskentelen vain muutaman tunnin kerrallaan."

Sitä ennen Kitti hakee yksin salissa liikkeen valmiiksi ja opettaa sen sarja kerrallaan tanssijoilleen, alusta loppuun. Prosessi vaikuttaa mekaaniselta insinöörityöltä, mutta sitä se ei ole. Puhuessaan tekoprosessista Kitti syttyy, sillä herkkyys ja rehellisyys on hänelle kaikki kaikessa.

"Joskus aiemmin ylenkatsoin lopputulosta prosessin kustannuksella, hän tunnustaa. "Koreografian luominen on herkkää, tarkkaa ja siinä on pystyttävä liikkeen muodon kautta löytämään ratkaisut, jotka vievät teosta eteenpäin."

Kitti ei yritä perustella teoksiaan sanallisesti, vaan liikkeen materiaali johtaa itsenäisesti teosta eteenpäin.

"Minulla voi olla jokin idea, mutta ei mitään syitä sille. Kun tutkin liikettä salissa, kiinnostun jostain, jota kohti lähden kehittelemään liikettä. Se vaatii herkeämätöntä läsnäoloa ja herkkyyttä oikeiden, itselle toimivien valintojen löytymiseen."

"Minun on kohdattava nimenomaan liikkeen tasolla oma epäilevä identiteettini yhä uudestaan. Miksi valitsin tämän materiaalin, viekö tämä valinta minua mihinkään? Ja vielä se armottomin: onko tällä mitään merkitystä", selittää Kitti.

Nämä kysymykset ovat itse asiassa kaikille tuttuja ankaran elämän peruskysymyksiä, joita vain harva haluaa katsoa oman elämänsä suhteen paljaasti silmästä silmään.

"Annan liikkeen tanssijoille eteen, mutta he tulkitsevat sen kroppansa ja arvomaailmansa kautta ja siinä vaiheessa minun tehtäväni on etääntyä."

Tästä oman valinnan vapaudesta syntyy subjektiivinen, syvästi henkilökohtainen totuus, joka yksityisyydessään ravistaa katsojaa.

Taiteellisesti ehdottomissa koreografioissaan Asetelma neljälle tanssijalle (2000), Spiraali (2000) Tasanko (2001), Kolme osaa, joista kaksi huilulle (2002), Pieniä asioita hiljaisuudessa (2002) ja Väärä sävellaji (2003) tanssitaan kuin vaarallisen kuilun partaalla: hetkellinen huomion herpaantuminen voi syöstä tanssijan rotkoon, mutta myös toisinpäin: Teoksissa on aina voimakas kätketty jännite ja oikeassa hetkessä liike päästää ihmiset kiinni toisiinsa, lujasti ja täynnä varmuutta.

Viimeisessä teoksessaan Väärä sävellaji (2003), Kitti itse tanssii niin paljaasti , että välillä on katsottava muualle, jottei tuntisi tunkeutuvansa salaa tekijän kaikkein sisimpään. Oman ryhmän myötä usein kovasti sisäänpäin ja sivusta katsovasta soolotanssija Kitistä on kuoriutunut hauraasti avoin, tunteiden ja ihmissuhteiden hermoherkkä tulkki. Myös liikkeessä näkyy suuri avautumisen teema.

Liikkeen vapaus

"Enää en yritä hakea kehostani jotain sellaista, mitä siinä ei ole. Baletti perustuu suljettuun järjestelmään, jonka ihanne on tarkasti määritetty, mutta aina tavoittamaton, sanoo Kitti. Ottaessaan 1980-luvun alussa kymmenen vuoden kiinnityksen Kansallisoopperan baletin tanssijaksi Kitti halusi tutkia tanssijan ammattilaisuuden rajoja, mutta myös perehtyä länsimaisen taidetanssin äidin, baletin järjestelmään.

"Nyt kun olen ohittanut ammattilasitanssijan iän minulla on vapaus olla rajallinen. Saan hakea omaani, eikä minun tarvitse olla kaikkea. Vapauden myötä olen irtautunut ammattilaistanssija-ajatuksesta. Enää minulla ei ole mitään ehtoja, joita pitäisi täyttää."

Kitti on tanssinut neljävuotiaasta lähtien, joten kehon muistissa on vankat opit graham-, limon- ja balettitekniikoista. Nyt, lähes viisikymppisenä, hän tuntee palanneensa samaan tilanteeseen kuin ollessaan viisitoistavuotias pojankloppi.

"Silloin tein juuri niin, kuin huvitti", sanoo aina puissa kiipeillyt ja aitojen yli hyppinyt, akrobaatin taidot omaava ikiliikkuja.

Kitin liikkeessä etsitään koordinoitua ilmavuutta ja terävyyttä ja Kitti itse puhuu liikkeen hermottamisesta. Lantio ei ole keskus, josta raajat saavat voimansa, vaan liikkeen tulee kulkea koko kehon läpi. Liike voi saada alkusykäyksensä varpaan päästä ja lähteä sieltä matkustamaan kehon läpi niin, että kukin lihasryhmä osallistuu liikeimpulssin kuljettamiseen vain tietyllä prosentilla. Rytmiikka ja koordinaatio määrittävät liikkeen laatua enemmän, kuin täydellä lihasvoimalla tanssiminen.

"Hermot eivät ole tyhmiä ja kroppa neuvoo liikkeen etenemistä paremmin kuin pää. Älykkään kehon tapahtumasta syntyy muoto, joka lopulta kertoo teoksen maailmankuvan."

Tällä tutkimusmatkalla Kitille on ensiarvoisen tärkeää etsiä pehmeää ja elävää liikettä tutkimalla koordinaation, rytmiikan ja fraseerausten välisiä suhteita. Kyse on läsnäolojen laatujen löytämisestä nyt-hetkessä.

Kuulostaa käsitteelliseltä, mutta itse asiassa tässä on kyse vähän samasta, kuin jazz-musiikissa, jossa soitto alkaa viedä soittajia ja hetki täyttyy soittamisen teosta, vailla tietoa mihin se seuraavassa hetkessä johtaa. Kitille taiteen löydöt ovat aina muodon oivalluksia, jotka kertovat teoksen sisäisen ilmapiirin, josta taas katsoja rakentaa oman tulkintansa.

Matka jatkuu

Vaikka Kitti iloitsee viisitoistavuotiaan vapaudellisesta hengestä, hän tiedostaa myös viisikymppisen kehon realiteetit. Vammoja ei tämäkään himotreenaaja ole välttänyt. Kitin polvet ja nilkat on leikattu ja varpaat eivät liiku enää mihinkään suuntaan, koska niitä on käytetty liikaa. "Minulla on sellainen surullinen juttu, että olen ihan kiinni kropassani", toteaa Kitti vähän ohimennen. Vaikka hän kieltää treenaavansa liikaa, hän myös myöntää, ettei voisi ikinä vain istua edessä ja ladella tanssijoilleen suullisia ohjeita. Materiaali on pakko etsiä oman kropan kautta ja kun muut harjoittavat edellistä osaa, Kitti on jo tekemässä seuraavaa.

Viimeisen kolmen vuoden aikana hän on tehnyt kymmenkunta työtä ja syksyllä 2003 odottaa kolme tilaustyötä. Kitti on selvästi itsekin huolissaan, vaikka luova vaihe tuntuu vievän mennessään.

"Lopettaessani Oopperan baletissa yhdeksänkymmentä luvun alussa kuvittelin samalla lopettavani koko homman. Olin enemmän kiinnostunut retkeilystä ja talonrakennuksesta. Kärsin kuitenkin vetäytymisestäni ja tunsin, että kaikkea ei ole vielä täytetty."

Seitsemän vuoden hiljaisuuden jälkeen, jolloin hän tosin esiintyi mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa lähinnä muusikon kanssa soolona ja opetti mm. Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella, Kitin elämässä tapahtui käänne.

Tommi Kitti & co:n uusilla kotisivuilla kerrotaan, että "vuonna 2000 teos Asetelma neljälle tanssijalle palkittiin erikoispalkinnolla Rencontres Chorègraphiques Internationales de Seine-Saint-Denis -koreografiakatselmuksessa. Syksystä 2001 alkaen Tommi Kitti on toiminut Zodiak - Uuden tanssin keskuksen ensimmäisenä kutsukoreografina."

Tässä tapauksessa kulunut sanonta "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" osuu tarkasti maaliin.

Kirjoittaja
Taiteilija Kitti, Tommi